Kaikki maailman pahuus asuu Ruotsissa

Oheista otsikkoa voisi käyttää kuvaamaan mitä tahansa ruotsalaista dekkaria. Jos ei pikkuiseen Ystadiin eksy kaikenmaailman sarjamurhaajia, terroristeja, väliään selvitteleviä jengejä tai huumekauppiaita, niin sitten kaikki kamaluudet matkustavat Gotlantiin ja mieluiten kesällä. Tai yleensäkin jonnekin pikkupaikkakunnalle, jossa medelsvenssonit valmistautuvat kesälomien viettoon. Lisäksi mukana pyörii ahdistunut ja ongelmaisessa avioliitossa elävä miespuolinen rikoskomisario ja vähintään yksi missinmitoissa oleva naispoliisi, johon suurinpiirtein puolet poliisilaitoksen työntekijöistä on lääpällään.

No, leikki sikseen ;). Väitän olevani niin patinoitunut dekkarinlukija, että tunnistaisin ruotsalaista alkuperää olevan dekkarin vaikka siitä olisi raavittu pois kaikki Ruotsiin viittaavat nimet ja asiat. Jokin omanlaisensa tyyli ruotsalaisilla dekkaristeilla on - ja piru vie, se on hyvä tyyli! Tämä(kin) Mari Jungstedtin uutukainen Neljäs uhri oli ahmittava kertarysäyksellä niin nopeasti kuin mahdollista. Mikä on sinänsä hassua, koska yleensä unohdan dekkarit sen siliän tien, kun olen ne lukenut. Hahmot eivät jää pyörimään mieleen eikä dekkareilla nyt mitään Nobelin kirjallisuuspalkintoa saavuteta.

Mitäs tästä nyt sitten sanoisi... juonta kun ei kannata turhia alkaa analysoida, ettei pilaa muiden lukijoiden jännitystä. Miespuolisella rikoskomisariolla on ongelmia avioliitossaan ja mies kuolaa muutenkin uhkaavasti naispuolisen kollegansa perään. Heh ;) Pankkiryöstö ja sitä seurannut teloitus johtaa toiseen teloitukseen ja lopulta kaiken ratkaisu piilee parinkymmenen vuoden takaisessa ratkaisemattomassa rikoksessa. On sijaiskotilapsia, huumeidenkäyttöä ja moottoripyöräjengejä. Ja tuosta patinoitumisesta... Pakko leuhkia ;), että arvasin hyvissä ajoin miten palapelin palat loksahtavat paikoilleen. Vinkkeinä arpi, Gotlanti ja ravintolan omistaminen.

Kustantajalle muuten vinkiksi, että kannattaisi ehkä uudistaa Jungstedtien dekkareiden ulkoasu. Takakannen kirjailijakuva kun on (laskujeni mukaan) ainakin kymmenen vuotta vanha ja samaten kirjailijan esittelyteksti, "asuu miehensä ja kahden lapsensa kanssa". Olen nimittäin sen verran lukenut ruotsalaisia naistenlehtiä, että tiedän jotain kirjailijan nykyisestä tukanväristä ja miessuhteista!

Mari Jungstedt:
Neljäs uhri
Otava, 2014
ISBN 978-951-1-26963-2
333 s.
   

Hitokseen sydämiä!

<3 <3 <3 <3 <3 <3 Komisario Sakari Koskinen <3 <3 <3 <3 <3 <3 Älkää kysykö enempää!

 

 

Seppo Jokinen:

Mustat sydämet

Crime Time, 2014

ISBN 978-952-289-136-5

339 s.

 



 

 

Elsistä Astaan

Oi, tässäpä romaani minun makuuni! Kotimainen perhedraama, jonka aikajana ulottuu 1950-luvun kieppeiltä aina tähän päivään asti. Laura Lähteenmäen kirjoittama Ikkunat yöhön kertoo, takakansitekstiä lainaten, "synnytyksen jälkeisestä masennuksesta aikana, jolloin sille ei vielä ollut nimeä".

Kaupunkilaistyttö Elsi ihastuu, rakastuu ja on yhtäkkiä Niityn metsätilan nuori emäntä, Einon vaimo ja kolmen peräkanaa syntyneen lapsen äiti. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta niin ei kuitenkaan ole. Elsin elämästä katoavat ilo ja värit eikä hän jaksa edes vaihtaa yöpukua päivävaatteisiin. Puoliso ja anoppi yrittävät auttaa niinkuin parhaiten osaavat, samoin sisko, joka hakee Elsin luokseen kylään haistelemaan kaupungin tuulia. Lopuksi vaikean masennustilan ja lääkkeiden yhdistelmä aiheuttaa tragedian, joka repii Elsin irti perheestään.

Vuodet kuluvat ja Elsin tyttäret aikuistuvat. Sisarukset Arja ja Asta erkanevat toisistaan ja Asta jää yksin luotsaamaan Niityn sukutilaa. Muistan nähneeni jossain tätä teosta koskevassa arvostelussa lauseen "Asta on nykykirjallisuuden inhottavin hahmo" - ja enpä asiaa paremmin voisi sanoa! Astan hahmo liippasi liian likeltä itseäni, koska tunnistan hahmon omasta sukupiiristäni. Yksinäinen elämän katkeroittama nainen, jonka mielestä kukaan muu kuin hän ei osaa tehdä mitään ja jolla on kanttia heitellä ties mitä törkeyksiä päin jopa pikkulapsen naamaa.

Asta kuitenkin saa lapsen, Roopen. Poika kasvaa aikanaan mieheksi ja niinkuin luonnollista on, tuo taloon tyttöystävän. Teresa ei ole millään lailla Astan mieleen ja lopulta Teresan kohtaloon kietoutuvat myös Arjan lapset. Olisivatko asiat menneet toisin, jos Elsi olisi pysynyt terveenä, pysynyt Einon vaimona niin myötä- kuin vastamäessä ja ennenkaikkea ollut äitinä Arjalle ja Astalle?

Kirja oli sekoitus niin sukudraamaa kuin trilleriä ja itseäni sen ihmiset koskettivat monella lailla. Äitinä jäin miettimään neuvolan loistavan poissaolollaan. 2010-luvulla äiti kun joutuu täyttämään kaikenlaisia mielialalomakkeita neuvolassa eli yhteiskunta huolehtii myös äidistä. Miten oli vuosikymmeniä sitten, tarkistiko terveydenhoitaja vain vauvan ja totesi, että kaikki kunnossa? Miten ihmeessä kukaan ei ymmärtänyt, että Elsi on sairas?

Rankka, mutta hyvä lukukokemus. Sellainen kirja, joka on kliseisesti sanottuna pakko ahmia kerralla ;)

Laura Lähteenmäki:
Ikkunat yöhön
WSOY, 2014
ISBN 978-951-0-40383-9
269 s.

Sekalainen kasa

Jahas, long time no see... Jouluhössötyksen keskellä tuli luettua pääasiassa lapsille. Itse ehdin lukea kasan rakkaustarinoita ja murhia (ja jatkoin samalla Ken Follett -projektiani). Joulukuun aikana lukemistani kirjoista nyt ei pahemmin mitään syvällisiä analyyseja revitä, mutta muutama sananen silti.

Jaana Taponen: Lalalandia

Lalalandia oli toinen lukemani Taponen ja pakko jälleen kehua Taposen taitoja piilottaa raskas ihmissuhdedraama kevyen ulkokuoren alle. Romaanin pääosassa ovat parhaat ystävykset Emma ja Leni. Emman avioliiton tuhoaa puolison uskottomus ja Leni taas tuhoaa itse oman liittonsa. Arkista draamaa tavallisista ihmisistä ilman bling bling-kuorrutusta. Heppoisa kansikuva antaa mielestäni väärää viestiä kirjan sisällöstä.

Pirkko Arhippa: Tii taa Taneli

Hmm. Kröhöm. Voisko Arhippa jo siirtyä eläkkeelle? Pikkunäppärä dekkari, pääosassa Varpu-komisario, jonka onnetonta avioliittoa ja tyttären kuolemaa muistellaan taas kerran. Kaunista Naantalin maisemien kuvausta taas kerran. Loppuun jäi tosin mielenkiintoinen koukku koskien Varpun uutta miespuolista tuttavaa.

Mari Jungstedt: Vaarallinen leikki

Erittäin ruotsalainen dekkari. Sinä, joka olet lukenut edes yhden ruotsalaisen kirjailijan kirjoittaman murhatarinan, tiedät varmasti mitä tuolla luonnehdinnalla tarkoitan. Anders Knutasin tilalla voisi aivan hyvin olla Kurt Wallander tai Martin Beck. Ja piru vie, nuo ruotsalaiset kyllä osaavat dekkarien teon!

Kate Snell: Diana - prinsessan viimeinen rakkaus

Kuvaus Dianan viimeisistä ajoista. Ei yksinomaan ylistystä ja palvontaa, vaan rehellistä tekstiä yksinäisestä naisesta, joka oli sairastunut julkisuudenkipeyteen eikä tiennyt mitä olisi elämällään tehnyt. Kirjaa lukiessani ihastelin Snellin objektiivista tapaa suhtautua kohteeseensa. Suosittelen teosta erityisesti sellaiselle lukijalle, joka haluaa lukea Dianasta muutakin kuin naistenlehtien tarjoaman totuuden.

Niina With: Taisit narrata, Stella

Jos Helen Fielding osaisi suomea, niin hänen kannattaisi lukea tämä teos ja haastaa sitten With oikeuteen kopioinnista. Tosin Stellalle on annettu hoikka vartalo ja tukku rahaa, vrt. Bridget, mutta haloo, miten h*lvetissä kolmeakymppiä lähestyvä sihteerinä työskentelevä sinkku voi asua Helsingin paraatipaikalla omistusasunnossa, käyttää Manolo Blahnikin kenkiä ja tilata yhtäkkiä yksityislennon Dubaihin? Ja tämä: "nyt ei ollut edes edellispäiväistä kahvia mikrotettavaksi" - mitä h*lvettiä on mikrottaminen ja kuka, KUKA, lämmittää juotavakseen eilistä sumppia?!? *okei, löysään pipoa*