Tietoja minusta

Kirjastoalan ammattilainen, joka harrastaa kirjallisuutta ja jonka lapsille on hankittu kirjastokortit ristiäisiä seuraavana arkipäivänä. Lukee kaikkea muuta paitsi fantasiaa, kauhua ja scifiä. On kiinnostunut "suomesta ja Suomesta" (K. Hazardia lainaten).

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Väsynyt äiti

Mitä tästä nyt sanoisi. Kuluvana syksynä paljon tapetilla ollut Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, tarina lestadiolaisperheen äidin väsymyksestä, henkisestä romahtamisesta ja jaloilleen nousemisesta. No, uskonnollisiin näkökohtiin en ota mitään kantaa, koska en tiedä asiasta tarpeeksi. En tunne lestadiolaisuutta, vaan olen juurikin se tapakristitty, joka käy kerran vuodessa kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja. Ja kun teoksesta kuorii pois uskonnollisen problematiikan, niin tarina on mielestäni ennenkaikkea rakkaustarina. Aleksi ei anna Viljan kuolla, vaan tekee itse oman ratkaisunsa edesauttaakseen vaimonsa toipumista.
 
Rauhala kuvaa hienosti jokaiselle vanhemmalle tuttuja hetkiä. Sitä kuinka ruoka pitää olla valmisteltuna ennen pihalle lähtöä, koska ei niitä perunoita enää siinä vaiheessa aleta kuoria, kun tullaam takaisin sisälle nälkäisen lapsilauman kanssa. Sitä kuinka nautinnollista olisi lähteä aamulla yksin ulos kahvitermoksen kanssa ja nauttia hetken hiljaisuudesta -  mutta se lähtemisen vaikeus! Aina kun jostakin kuuluu pienten askeleiden ääniä ja vaatimuksia mukaanpääsemisestä. Mannapuurolle maistuvien onnenhetkien ohessa lapsiperheellisen elämää voi olla kovinkin uuvuttavaa - ja siksi kirjaa lukiessani ihmettelin, että miksi nämä tällaiset loppuunpalaneet Viljat sitten yrittävät pärjätä yksin?

Ja koska tuo ihmetykseni kasvoi sivu toisensa jälkeen, niin en siksi osaa sanoa tästä kirjasta mitään "sen henkevämpää" kuin taivastella tätä suomalaisissa syvään istuvaa yksin pärjäämisen kulttuuria. Ei tartte auttaa! Jeesus ei varmastikaan olisi pahastunut, jos Vilja olisi tilannut kotiin kodinhoitajan, vienyt lapset jonnekin hoitoon tai leikkipuistoon ja paiskannut itse hetkeksi soffalle maate. ;)
  
 
Pauliina Rauhala:
Taivaslaulu
Gummerus Kustannus Oy, 2013
ISBN 978-951-20-9128-7
281 s.





 

lauantai 14. syyskuuta 2013

Mistä voisi lainata vauvan?


Olin jossain vaiheessa armoton Jari Tervo-fani. Luin kirjat ja kolumnit, katsoin Uutisvuodon uskollisesti viikko toisensa jälkeen ja osaan yhä edelleen ulkoa Poliisin poika -elokuvan lähes koko dialogin. Ja yhä edelleen yksi lempisitaattejani on tämä: "Miksi pitää kirjoittaa 'Ulkona oli sankka lumipyry', kun saman asian voi ilmaista sanalla 'Pyrytti'? Ulkona se pyry kuitenkin on ja useimmissa tapauksissa sankka." 

Jossain vaiheessa Tervon viljelemä rakastamani puujalkahuumori alkoi kuitenkin tökkiä ja kikkaratukkaa tuntui muutenkin tulvivan joka tuutista. Mies alkoi mielestäni toistaa itseään. En siis ole viime vuosien varrella vaivautunut laittamaan itseäni Tervon menestysromaanien varausjonoihin. Kirjaston hyllystä bongattu Jarrusukka näytti kuitenkin sellaiselta, että se voisi palauttaa uskoni tähän kirjailijaan. Kyseessä on kuluneen vuoden Kirjan ja ruusun päivän nimikkoteos.

Ja kyllä, minä tykkäsin. Tässä teoksessa oli juurikin sitä tervomaista huumoria, johon joskus aikoinaan rakastuin ja joka iskee minuun täysillä. En tiedä miten sitä parhaiten kuvaisi, onko se nyt sitten mustaa vai lakonista huumoria vai mitä. Jarrusukka kertoo sijaispätkää tekevän opettajan joulukuvaelmajärjestelyistä. Jeesus-vauva sairastuu, samaten itämään tietäjät ja Neitsyt Marian etsintä treffipalstan kautta vie opettajan lopulta poliisin puhutteluun. Juonenkäänteisiin kuuluu myös käyttäytymistieteitä harrastava mummeli ja taustalla kulkee tarina opettajan omaa perhettä kohdanneesta surusta.

Teosta on (kritiikkien perusteella) moitiskeltu jonkinlaiseksi välipalaksi ja onhan se sitä: ohut pienoisromaani, jonka lukee yhdeltä istumalta. Mutta minä ainakin kaipaan ja nykyistä elämäntilannettani ajatellen jopa tarvitsen tällaisia kirjoja! Kun illalla koittaa LOPULTAKIN se aika, kun lapset ovat LOPULTAKIN nukahtaneet ja minä huomaan hihittäväni ääneen lukiessani hetkestä, jolloin itämään tietäjät nimeltään Seltsi, Maukka ja Julle tuovat Jeesukselle suppoja, pyllypyyhkeitä ja ihottumavoidetta, niin tiedän, että kirja on täyttänyt tarkoituksensa. Saanut minut irtaantumaan hetkeksi arjesta.

Huom. tämä teos ei ole tarkoitettu tosikoille.

Jari Tervo:
Jarrusukka
Kirjakauppaliitto, 2013
ISBN 978-952-67705-1-2
118 s.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Kansikuva ei aina kerro koko totuutta


Aah, alaston mies ja levollisen näköinen nainen ysärihenkisessä kukkapaidassaan, liekö vielä kahvikuppi kädessä. Tuossapa siis rentoa kirjallisuutta kaksin kappalein, kyllä kiitos, ja eiku lainausautomaatille.

No, ööh. Kaikkea muuta. Jaana Taposen Stockan herkku mainostaa takakannessa olevansa "suomalaista chicklittiä parhaimmillaan" ja kyllähän se sitäkin on. Mutta Taponen on kirjoittanut erittäin osuvan, tosin paikoin ahdistavankin, kuvauksen nykypäivän pintaliidosta ja narsismista. Anna ja Donna ovat parhaat ystävykset, vaikka ovatkin kuin kahdesta eri maailmasta. Anna on avioeroaan kipuileva pätkätyöläinen, murrosikäisen tytön äiti, jonka päivän herkkuhetki voi joskus koostua teestä ja näkkileivästä. Donna puolestaan on kauneushoitolan omistava narsisti, jonka mielestä elämässä pärjää hyvin paksun lompakon, hyvän seksin ja täydellisen ulkonäön avulla.

Yhteisellä ostosreissulla Stockmannilla naiset tapaavat komean ja rikkaan Daniel Degerothin. Donnan pyrkimyksistä huolimatta Daniel ihastuukin Annaan, joka puolestaan ei voi sietää miestä. Tarvitaan yksi kuolemantapaus, yksi uusi ihastus ja yksi ulkomaanmatka ennenkuin rikkaan suvun perijän Degerothin todellinen luonne paljastuu...

Taponen on kuvannut erinomaisesti sikamaista Degerothia niin ulkonäön kuin käyttäytymisen suhteen. Mies on kuin suoraan Seiskan sivuilta revitty korviaan myöten veloissa oleva pintaliitojulkkis tyyliä eskoeerikäinennikonousiainenmitänäitänytonkaan. Taponen kirjoittaa myös koskettavasti erilaisissa yhteiskuntaluokissa elävien ihmisten yhteentörmäyksistä. Donnalla on varaa satsata itseensä, mutta hän on täysin kykenemätön näkemään sitä taloudellista, käytettyjen teepussien uusiokäyttöä tarkoittavaa ahdinkoa, jossa Anna elää.

Takakannessa teosta kuvataan myös sanalla "elokuvallinen". Ja hmm, tarina voisikin toimia erinomaisesti elokuvana. Minulla onkin jo mielessä täydellinen Degerothin osan esittäjä ;) .

Liisa Hännikäisen teos Onneksi oli puolestaan alkumetreillä jo niin ahdistava, raastava ja surullinen, että meinasin nakata sen mäkeen. Teos on kuitenkin niin lyhyt, että päätin lukea sen loppuun ja ahdistua oikein urakalla ;) . Onneksi on surullinen romaani surullisesta perheestä, jonka jäsenet eivät osaa millään lailla kommunikoida keskenään. Kolmesta murrosikäisestä lapsesta yksi on omalla laillaan erilainen, hidas oppija ja perhe häpeää häntä joka lailla. Siksi tämä tyttö on laitettu muualle opiskelemaan. Tyttö kuitenkin joutuu pahan koulukiusaamisen uhriksi, mutta ei saa apua miltään taholta. Vanhemmatkin vain haukkuvat ja moittivat. Välillä meinasi jo sappi alkaa kiehua, kun luki tätä v. 1997 kirjoitettua kuvausta suomalaisesta koulumaailmasta!

Perheen työtön isä kiukkuilee ja huutaa kotona, kaksi muuta lasta pyörivät siinä jaloissa ja äiti on varsinainen marttyyrinahjus, joka alkoi ärsyttää minua joka sivun jälkeen yhä enemmän ja enemmän.
Teoksen lopussa isä kuitenkin osaa katsoa itseään peiliin, mutta tuosta äidistä ei kyllä ota pirukaan selvää. Jos haluat ahdistua ja ärsyyntyä, niin lue tämä kirja, mutta älä muuten!

Ja Onneksi? Levollisesti hymyilevä blondi? WTF? Voisko joku selittää kirjan nimen ja kansikuvan tarkoituksen?


Taponen, Jaana:
Stockan herkku
Karisto Oy, 2012
ISBN 978-951-23-5607-2
413 s.

Hännikäinen, Liisa:
Onneksi
Otava, 1997
ISBN 951-1-14784-6
224 s.