Tietoja minusta

Kirjastoalan ammattilainen, joka harrastaa kirjallisuutta ja jonka lapsille on hankittu kirjastokortit ristiäisiä seuraavana arkipäivänä. Lukee kaikkea muuta paitsi fantasiaa, kauhua ja scifiä. On kiinnostunut "suomesta ja Suomesta" (K. Hazardia lainaten).

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Itkaistaan ja kännyköidään


Pirkko Arhipan/Marja Orkoman julkaisutahti on tutun turvallinen: keväisin viihderomaani Marja Orkomana ja syksyisin dekkari omana itsenään eli Arhippana. Tämän kevään Orkoma-romaani Lesti & Lautanen on aloitus uudelle sarjalle nimeltään Satakielisiskot. Kaksi nuorta naista, Henna ja Auri, saapuvat yhtä aikaa Satakielilaaksoon asuntoesittelyyn, jossa tarjolla on tyhjilleen jäänyt liiketila. Naiset eivät tunne toisiaan ennestään, mutta yhteinen sävel löytyy pian. Vanha, rapistunut rakennus hurmaa omista yrityksistä haaveilevat naiset ja niin Hennasta ja Aurista tulee kämppäkaverit. Satakielilaakso saakin täten kaksi uutta yrittäjää: Henna avaa oman suutarinliikkeen ja Auri lounasravintolan. Ja löytyypä liiketilasta vielä pikku kaksio, jonka naiset remontoivat yhteiseksi asunnokseen.

Ja kaiken keskellä on tietenkin lemmenhuolia, poikaystäviä tulee ja menee. Niihin Orkoma olisi mielestäni saanutkin jäädä - kirjaa kun vaivaa sama asia, joka on vaivannut Arhipan/Orkoman teoksia jo pidemmän aikaa. Niihin nimittäin tungetaan aivan liikaa erilaisia teemoja ja juonenkäänteitä. Tähänkin suhteelliseen lyhyeen (206 s.) viihderomaaniin on oman yrityksen perustamiseen liittyvien juonenkäänteiden lisäksi tungettu esimerkiksi Hennan äitiin kohdistunut työpaikkakiusaaminen ja siitä johtuva psyykkinen sairastelu, Hennan isovanhempien leipomo ja kaikki siihen liittyvä historia, rasismi, perheeltään piilotettu muslimityttö, Aurin entisen työnantajan puukottaminen ja  tämän puolison ms-tauti sekä yksi kultaiseen häkkiin vangittu kotirouva. Viimeksi mainittu on muuten kovinkin tuttu hahmo Arhipan/Orkoman teoksissa ja taas tulee mieleen, että onkohan kirjailija kenties itse joskus ollut sellainen? Mutta toisaalta, tässä on kyseessä uuden sarjan aloitusosa eli ehkäpä nuo kaikki kuuluvat olennaisina osina Satakielisiskojen tarinaan. Sen tulemme näkemään vuosien mittaan.

Mutta unitabletit, valuva kahvi (ei kahvi valu keittimessä, se tippuu!), itkaiseminen ja kännyköinti eli auta armias näiden omituisten, vanhahtavien sanojen kanssa! Vaikka Lesti & Lautanen on tutun turvallista ja harmitonta viihdettä, niin kirjailija taitaa silti olla parhaimmillaan kuvaillessaan vanhempien rouvashenkilöiden elämää... (esimerkiksi Varpu-komisario, jos tunnette tapauksen). Parikymppisen naisen pään sisälle hän ei pääse ja siksi Hennasta ja Aurista tuleekin mielikuva, että he ovat sellaisia arsenikkia & vanhoja pitsejä -tyylisiä ikäneitoja. Toivottavasti sarjan seuraavassa osassa on kiinnitetty enemmän huomiota nuorelle naiselle tyypillisempään kielenkäyttöön sekä etenkin teknisten vempaimien ja sosiaalisen median maailmassa sukkuloimiseen...

Marja Orkoma:
Lesti & Lautanen
Kustannus-Mäkelä Oy, 2013
ISBN 978-951-883-489-5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti